Lily Allen: ”Susan Boyle on yliarvostettu!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Etelä-Afrikasta juuri kotiutunut brittipoppari Lily Allen on paljastanut mielipiteensä viikonloppuna Britain’s Got Talent -kilpailun finaaliin tiensä selvittäneestä Susan Boylesta. Allenin mukaan 48-vuotias skottilaulaja on yliarvostettu.

– Minusta Britain’s Got Talent on lapsellisen julmaa. Minua käy sääliksi pientä Natalie-tyttöä. Lisäksi Susan Boyle on niin yliarvostettu. Minulla on oikeus mielipiteeseen. Minusta hänen ajoituksensa ei ollut kohdallaan, laulu ei ollut hallinnassa eikä hänellä ole mielestäni edes kovin uskomaton lauluääni, Lily Allen kirjoitti mikroblogissaan.

Popparin blogin lukijat esittivät hänelle eriäviä mielipiteitä, mutta Lily Allen pysyi tiukasti kannassaan.

– Kyllä hän osaa laulaa, mutta hänen kohdallaan se ei ole pelkkää lahjakkuutta. Hän vaikuttaa mukavalta naiselta, mutta jos kyse on lahjakkuudesta, sen Shaheen-lapsen pitäisi voittaa.

– En ole itse eläessäni väittänyt olevani lahjakas. Teen kuitenkin kovasti töitä kirjoittaakseni kappaleita ja järjestääkseni viihdyttäviä konsertteja.