Soulja Boy aseisti kotinsa: ”Pistooli jokaisessa huoneessa!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen hiphop-tähti Soulja Boy, oikealta nimeltään DeAndre Ramone Way, joutui joulukuussa naamioituneiden miesten rajun aseellisen ryöstön kohteeksi silloisessa kodissaan Georgiassa.

Tapauksesta hengissä selvinnyt tähti on nyt tehnyt uudesta kodistaan todellisen linnakkeen. Artisti on varustanut kaikki turvamiehensä aseilla ja hankkinut kotiinsa lähes kaikki kuviteltavissa olevat turvalaitteet. Myös hän itse kantaa jatkossa asetta aina kun se on mahdollista. Hän on kertonut PopEater-julkaisulle ettei tunne oloaan enää turvalliseksi ilman asetta.

– Tapaus sai minut tiukentamaan turvatoimia. Minulla on nyt pistooli jokaisessa huoneessa ja henkivartijani ovat valppaina, Soulja Boy kertoi.

Vainoharhaiseksi ryöstön takia muuttunut Soulja Boy pelkää nyt uutta ryöstöä, mutta ainakaan se ei tule olemaan yhtä helppoa kuin edellisellä kerralla. Hän aikoo kerrata joulukuisen illan tapahtumia myös seuraavan albuminsa lyriikoissa.

Aiemmin myös Talent-tuomari Simon Cowell teki samanlaisen projektin ja sijoitti huimat miljoona dollaria kotinsa turvallisuuteen. Tuolla rahalla kotiin sai muiden muassa verkkokalvoskannerit ja paljon muuta huipputekniikkaa.