Bluesin Kuningatar Koko Taylor on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maineikas blues-artisti Koko Taylor on kuollut. Urallaan muiden muassa Grammy-pystillä palkittu supertähti, alkuperäiseltä nimeltään Cora Walton, menehtyi keskiviikkona Chicagossa 80-vuotiaana.

Asiasta lyhyesti uutisoineen Yahoo! Newsin mukaan Taylorin levy-yhtiö on vahvistanut tiedot tähden poismenosta.

Taylorin ura alkoi jo 1950-luvulla, mutta varsinaiseen menestykseen hän nousi vuonna 1962, kun hän sai ensimmäisen levytyssopimuksensa. Vuonna 1965 hän siirtyi Chess Recordsille ja pian hänen Wang Dang Doodle -kappaleestaan tuli suuri läpimurtohitti. Hän sai myöhemmin lisänimen Bluesin Kuningatar.

Viimeisinä vuosinaan Taylor kamppaili talousvaikeuksien kanssa, sillä häneltä perittiin satojen tuhansien verovelkoja. Hän menehtyi 19. toukokuuta tehdystä leikkauksesta saamiinsa komplikaatioihin. Taylor teki viimeiseksi jääneen julkisen esiintymisensä vain vajaa kuukautta aiemmin Blues Music Awards -tapahtumassa.

Uusimmat