Elly Jacksonin ja Ben Langmaidin muodostama brittiläinen electro-pop-duo La Roux julkaisee tänä vuonna esikoisalbuminsa, jolta lohkaistaan kesän korvalla kolmas singlelohkaisu Bulletproof.
Kappale noudattelee hyvin yhtyeen tuttua peruslinjaa, eli kasari- ja ysärivaikutteista elecroa á la Depeche Mode ja kumppanit. Biisin tausta rullaa sekin mukavasti, mutta alkaa pitkän päälle kuulostamaan liiankin monotoniselta. Myös tässä genressä biisi voi kasvaa myös taustan osalta, mutta nyt sellaista ei ole havaittavissa.
Ellyn vokaalit ovat kappaleen yleisen soundimaailman tavoin sopivan metalliset ja kylmät. Kertosäkeessä on havaittavissa jonkinlaista koukunpoikasta, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi hittiin saakka. Tämä duon kolmas single on mukava välipala tulevalta levyltä, mutta toivottavasti myöhemmin olisi tulossa vielä laadukkaampaakin kauraa. Nyt meno on aavistuksen liian keskinkertaista.
Pisteet 3/5
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Singlet -osioistamme.