Liian isorintainen realitytähti poseerasi bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen realityjulkkis Chantelle Houghton tuli aikoinaan tunnetuksi Celebrity Big Brother -kisan ensimmäisenä ”ei-julkkiksena” osanottajana, mutta sittemmin hänestä on tullut kotimaassaan seurattu mediapersoona.

Nykyisin Chantelle Houghton on nimetty uudeksi Katie Priceksi, sillä hän suurennutti taannoisen avioeronsa jälkeen rintansa B-kuppikoosta E-kokoon. Huhtikuussa tehty operaatio ei ollut realitytähden mielestä onnistunut, sillä hän on julkisesti valitellut aivan liian suuria rintojaan. Pari kuukautta sitten hän avautui rintaongelmistaan The Sun -lehden haastattelussa.

– Rintani kasvoivat B-kokoisesta E-kokoon, mutta nyt ne ovat aivan liian suuret. Haluaisin vain piilottaa ne. Luulin haluavani kasvattaa niitä tähän kokoon ja pidinkin niistä leikkauksen jälkeen, mutta nyt toivon, että en olisi tehnyt operaatiota Chantelle valitteli.

25-vuotias Houghton on joutunut turvautumaan fysioterapeutin apuun suurten rintojensa painosta aiheutuneiden selkävaivojen takia. Siviilissä Store Twenty One -nimistä kauppaa pyörittävä Chantelle Houghton kuvattiin eilen poseeraamassa valkoisiin bikineihin sonnustautuneena Ranskassa. Katso kuvat tästä.