Poliisitutkinta: Jessica Alba syyllistynyt vandalismiin?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelemisestä sapattivapaata perheenlisäyksen takia äskettäin pitänyt Hollywood-tähti Jessica Alba on joutunut yllättäen poliisin rikostutkinnan kohteeksi. Hänen epäillään syyllistyneen vandalismiin Oklahoma Cityssä.

Uutistoimisto AP:n saamien tietojen mukaan poliisi on käynnistänyt tutkinnan, joka epäiltynä Jessica Alba on. Töihin pitkän äitiysloman jälkeen palannut supertähti on parhaillaan Oklahoma Cityssä kuvaamassa uutta The Killer Inside Me -elokuvaansa. Jessican epäillään liimanneen aiemmin tällä viikolla valkohaita esittäviä julisteita laittomasti ympäri kaupunkia.

Julisteita on liimailtu muiden muassa keskustan siltaan ja United Wayn suureen mainostauluun sekä moniin muihinkin paikkoihin. Julisteiden tarkoituksena on levittää tietoutta uhanalaisen valkohain kohtalosta maailman merillä. People-lehden mukaan poliisi ei ole vielä kuulustellut Albaa, joka on kuitenkin tunnustanut rötöksensä ja pyytänyt osallisuuttaan julkisesti anteeksi.

Teoriassa vandalismista on mahdollista saada Oklahomassa jopa vankeustuomio, mikäli aiheutuneen vahingon arvoksi katsotaan yli tuhat dollaria. Alban onneksi kaupungin alustavan arvion mukaan vahinkojen arvo on jäämässä tämän alle.