Paul Anka tekee lisäkeikan Tampereella

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suuren kysynnän johdosta Paul Anka saa lisäkonsertin Tampereen Tampere-talolle maanantaille 10. elokuuta. Vierailulla Anka esiintyy Helsingin Finlandia-talolla 5. elokuuta ja Tampereella 9. ja 10. elokuuta.

Taannoin Pori Jazzeillakin yleisön kyyneliin valloittaneelle ja maailman karismaattisimmaksi tähdeksikin nimetylle Ankalle Suomi on läheinen paikka. Yksi hänen uransa tärkeimmistä konserteista järjestettiin Helsingin Linnanmäellä vuonna 1959. Konsertti aiheutti ennennäkemätöntä hysteriaa aikalaisteineissä.

1950-luvulla suuren yleisön tietoisuuteen noussut ja siitä asti valokeilassa pysytellyt kanadalaissyntyinen Paul Anka tunnetaan niin esiintyjänä, lauluntekijänä, musiikkibisnesmiehenä kuin levyttävänä artistinakin. Hänen tunnetuimpiin, ikivihreisiin hitteihinsä kuuluvat muiden muassa Frank Sinatran ikivihreä My Way -klassikko sekä hitit Diana, You’re My Destiny, Crazy Love, ja Put Your Head On My Shoulder.

Paul Ankan huikeaa uraa on muistettu esimerkiksi tähdellä Hollywoodin Walk Of Famella ja roolilla Simpsonit-televisiosarjassa. Paul Anka on musiikin ohella esiintynyt lukuisissa elokuvissa, toiminut juontajana ja tehnyt muiden muassa teemakappaleen The Tonight Show -ohjelmaan. Viime vuonna Paul Anka nähtiin Suomessa konsertoimassa useampaan otteeseen: elokuussa Tampereella ja huhtikuussa Helsingissä ja Turussa.