Heidi Montagin alastonkuvat olivatkin puppua

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen kuinka realitytähti Heidi Montag, eli nykyinen Heidi Pratt, kutsuttiin Playboy-lehden kuvauksiin ja kuinka hän tulee poseeraamaan miestenlehden sivuilla myös alastomana. Nyt tiedot ovat osoittautuneet ainakin osittain ennenaikaisiksi.

Heidi Montag kyllä poseeraa aiemmin kerrotun mukaisesti syyskuun Playboyn sivuilla, mutta asiasta eilen uutisoinut TMZ on nyt saanut uutta tietoa varsinaisista kuvista. Heidiä ei tulla ainakaan vielä näkemään lehden sivuilla alastomana, kuten aiemmin on kerrottu.

Julkaisun mukaan kuvat on jo otettu, mutta paljasta pintaa niissä ei kuitenkaan nähdä yhtään enempää kuin Heidin tavallisissa paparazzikuvissa rannalla. Intiimit ruumiinosat on siis edelleen peitetty. Mitä ilmeisimmin Playboy-lehden kuvauksista huhujen mukaan maksettava 500.000 dollarin kuvauspalkkio pitää kuitenkin paikkansa.

22-vuotias Heidi Montag nousi julkisuuteen The Hills -realitysarjasta, mutta sitä ennen hän oli tehnyt pienen sivuroolin myös Laguna Beach -televisiosarjassa. Sisustussuunnittelijasta täysipäiväiseksi julkkikseksi siirtynyt neitokainen on läpikäynyt useita kauneusleikkauksia. Hän toimii nykyisin – tietenkin – myös laulajana ja mallina. Marraskun lopulla avioituneet Heidi Montag ja Spencer Pratt tapasivat The Hills -sarjan kuvauksissa, sillä molemmat esiintyvät sarjassa.

Uusimmat