Mike Tysonin vaimo onkin ex-rikollinen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nyrkkeilytähti Mike Tyson avioitui viime viikon lauantaina jo kolmannen kerran. Hän ja pitkäaikainen tyttöystävänsä Lakiha Spicer vihittiin Las Vegasissa sijaitsevassa La Bella -kappelissa. Nyt vaimon menneisyydestä on paljastunut rikostausta.

Philadelphia Daily News -lehden mukaan 32-vuotias Spicer on istunut vain vuosi sitten peräti kuusi kuukautta vankilassa petoksesta. Viime vuonna vankilaan passitettu vaimo oli mukana tapauksessa, jossa koululta huijattiin tekaistuilla tunneilla 71.000 dollaria. Hänen rikoskumppaninsa oli kaiken lisäksi hänen oma äitinsä Faridah Ali.

42-vuotias Mike Tyson on ollut aiemmin naimisissa Robin Givensin ja Monica Turnerin kanssa. Tyson tekee pienen cameo-roolin parhaillaan Yhdysvaltojen elokuvalistan ykkösenä komeilevassa The Hangover -elokuvassa. Mike Tyson on itsekin istunut vankilassa, kun hänet tuomittiin 1990-luvun alussa raiskauksesta kolmeksi vuodeksi kiven sisään.