Manowar räjäytti Provinssin – ennätysdesibelit tutisuttivat tannerta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen Provinssirockissa esiintynyt tapahtuman pääesiintyjä Manowar tykitti mittareihin tapahtuman historian suurimmat desibelit. Paikalle saavuttuaan yhtye tilasi välittömästi lisää äänentoistokalustoa, jonka teho koettiin lauantai-iltana.

Keikan alkaessa Törnävänsaareen saapunut yleisömassa sai huomata, että järjestäjien ennakkovaroitukset eivät olleet tuulesta temmattuja. Yhtyeen jättimäinen soundi tärisytti tärykalvoja varmasti kilometrien päässä. Ennakkoon hehkutettu 127 desibeliä osoittautui kuitenkin urbaaniksi legendaksi, mutta yhtyeen todellisuudessa tykittämä 115 desibeliä riitti sekin heiluttamaan housunpuntteja koko alueella. Yhtyeen varsinainen esitys oli äijäviihdettä heavy-kliseineen, oluineen ja nakuilevine naisineen. Massiivisen setin päätti näyttävä ilotulitus.

Lauantain festaripäivän avasi Don Johnson Big Band. X-Stage-teltassa hittipotpurin tarjoili Apulanta ja päälavalla yleisön koukutti metallieturivistön Stam1na. Manowarin lisäksi ulkomaista osastoa edustivat mm. Ex-Darkness-solisti Justin Hawkinsin tuore yhtye Hot Leg sekä Supergrass. Lauantaina paikalla oli 20.000 juhlijaa.

Parhaillaan Provinssirockin päälavalla esiintyy Egotrippi, jonka jälkeen vuorossa ovat muiden muassa Anna Puu ja Sunrise Avenue.

Uusimmat