Huippumalli haussa -tuomari Janice Dickinson viidakosta sairaalaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime syksynä Suomessakin käväissyt entinen huippumalli ja nykyinen mallimamma ja televisiokasvo Janice Dickinson ottaa parhaillaan osaa Costa Rican viidakossa kuvattavaan I’m a Celebrity … Get Me Out of Here! -realityohjelmaan.

Taannoin Suomessa vieraillut Janice Dickinson kiidätettiin sairaalaan myös Helsingissä hänen kaaduttuaan kilpailun mallien asuttaman talon portaissa. Nyt julkkistähti on kiidätetty vuorostaan sairaalaan Costa Ricassa.

Viikonloppuna mallipomo alkoi oksennella taottomasti, jolloin tuotantoyhtiö päätti kuljettaa hänet kiireesti sairaalahoitoon, Entertainment Tonight uutisoi. Tiputuksessa yön yli ollut Dickinson oli epäilyjen mukaan saanut ohjelman kuvauspaikalla viidakossa virusinfektion.

Hän pääsi takaisin kisaan jo seuraavana päivänä, mutta joutuu ottamaan tämän viikon rauhallisesti. Aiemmin samassa kisassa sairastui julkkispari Heidi Montag ja Spencer Pratt, jotka jättivät kisan kesken Heidin jouduttua sairaalahoitoon.