BB-Sophie ei nähnyt ”perhekalleuksia” – pahoitti mielensä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britannian Big Brother -talossa koettiin toissailtana erikoislaatuinen hetki, kun kisassa mukana oleva BB-Sophie ei päässyt kurkistamaan miespuolisen kilpakumppaninsa housuihin.

Kuppikoon 30GG rinnat kuusi viikkoa sitten hankkinut ja aiemmin muiden muassa Playboy– ja Nuts-lehdissä poseerannut neitokainen pyysi lupaa saada tutustua BB-Freddien housujen sisältöön, mutta mies ei siihen suostunut. Tästä syystä Sophie pahoitti mielensä, sillä hänen mukaansa kaikki muut olivat miehen vehkeet jo nähneet.

21-vuotias Sophie Reade on tullut briteille jo aiemmin tutuksi lähinnä mallina, joka on poseerannut jonkin verran myös lehtien sivuilla ja kolmossivun tyttönä. Hänet nähdään seuraavien kuukausien ajan luultavasti otsikoissa useamminkin, ellei häntä sitten häädetä talosta heti ensimmäisten asukkaiden joukossa.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat