Christina Milian bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina Suomessakin menestystä niittänyt amerikkalainen poptähti-näyttelijä Christina Milian on ikuistettu lomailemassa Havaijin maisemissa bikineihin sonnustautuneena.

Yhdessä miesystävänsä kanssa auringosta nauttinut kaunotar kuherteli avoimesti hotelli uima-altaalla. Kuvien perusteella Christina Milian on edelleen huippukunnossa. Katso kuvat tästä. Milian äänestettiinkin viime vuonna maailman seksikkäimpien naisten listalla sijalle 79.

27-vuotias Milian, oikealta nimeltään Christine Marie Flores, on aiemmin toiminut musiikkikanava MTV:n juontajana. Elokuvadebyyttinsä hän teki elokuvassa Love Don’t Cost A Thing vuonna 2003. Sittemmin hän on näytellyt useissa leffoissa, kuten Be Cool ja Get Shorty -komedioissa sekä Pulse -kauhuelokuvassa. Christina oli viime vuonna mukana myös Eight Days A Week -televisiosarjassa, mutta sarjaa ei käsikirjoittajien lakon takia nähty koskaan ruuduissa.

Viihteen monitaiturille kaikki julkisuus on tällä hetkellä hyvästä, varsinkin kun hänen neljäs studiolevynsä Elope julkaistaan tänä vuonna. Suomessa tähden tunnetuin kappale on edelleen AM to PM, joka tanssitti suomalaista klubikansaa vuonna 2001. Oman uransa lisäksi hän on kirjoittanut musiikkia myös muille artisteille, joista tunnetuin lienee Jennifer Lopez.