Poptähti Pink hengenvaarassa keikalla – yleisö shokissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu poptähti Pink on parhaillaan useiden viikkojen pituisella kiertueella Australiassa. Aiemmin tällä viikolla Brisbanessa hänen vauhdikas esityksensä ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, sillä artisti joutui hengenvaaraan tempun mentyä pieleen.

Cirque du Soleil -tyylisen esityksen benji-hyppyä muistuttava temppu epäonnistui narun katketessa yllättäen, minkä seurauksena Pink oli pudota pää edellä maahan useiden metrien korkeudelta. Esitys keskeytettiin välittömästi ja supertähti jouduttiin laskemaan maahan vain silkkinarua käyttäen.

Paikalla olleet tuhannet fanit olivat asiasta uutisoineen The Sun -lehden mukaan shokissa nähtyään idolinsa roikkuvan hengenvaarallisesti ilmassa. Henkeään haukkonut yleisö sai kuitenkin lopulta huokaista helpotuksesta tähden selviydyttyä ehjänä uhkaavasta tilanteesta. Pink kirjoitti asiasta myöhemmin myös Twitter-blogiinsa.

– Tämän illan esiintyminen oli uskomaton! Yleisö oli upea, vaikka benji-köysi katkesi ja minun piti laskeutua silkkinarulla. Se oli todella pelottavaa, Pink kirjoitti.