Jack Blackiä ei päästetty esiintymään jättiyleisölle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Jack Black kuvaa parhaillaan uutta Gulliverin matkat -elokuvaansa, joka on nyt aiheuttanut tähdelle ylimääräistä päänvaivaa. Black olisi halunnut esiintyä bändikeikalla Tenacious D -yhtyeensä kanssa, mutta tuotantoyhtiö oli asiasta eri mieltä.

Jack Black olisi halunnut esiintyä yhtyeensä kanssa jättimäisellä keikalla San Franciscossa, jossa bändi olisi saanut kunnian soittaa suurelle yleisölle Pearl Jam -yhtyeen lämmittelijänä. Kyseinen esiintyminen olisi samalla ollut myös Blackin 40-vuotisjuhla.

– Minusta se olisi ollut upea tapa täyttää 40 vuotta. Jättimäisen rock’n’roll -yleisön edessä. Se olisi ollut fantastista, Jack Black kertoi.

Elokuvayhtiö kuitenkin esti näyttelijän aikeet.

– Elokuvantekijät eivät kuitenkaan päästäneet minua keikalle, koska heidän mukaansa minun pitää vielä osallistua kuvauksiin. Pyysin heitä antamaan minulle yhden vapaapäivän, mutta he ilmoittivat maksavansa minulle siitä että teen töitä myös syntymäpäivänäni.

Jack Black kertoi kostavansa tuotantoyhtiölle hänen unelmiensa keikan vesittämisen. Hän aikoo käyttäytyä huonosti jonain kuvauspäivänä.