Supermalli tuhosi hittiyhtyeen uudet kappaleet

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supermalli Kate Moss seurustelee nykyisin The Kills -yhtyeen kitaristin Jamie Hincen kanssa. Äskettäin pariskunta oli yhdessä lomailemassa, kun heidän välilleen syntyi riitaa. Sanasodasta tulikin yllättäen odotettua pahemmat seuraukset.

Kate Moss raivostui pariskunnan riidan aikana niin, että heitti lopulta Jamien kannttavan tietokoneen uima-altaaseen. Tietokone sisälsi yhtyeen kuusi uutta kappaletta, joita ei oltu ehditty vielä tehdä varmuuskopioita muualle.

– Kate ja Jamie alkoivat yhtäkkiä riidellä ja riita kasvoi nopeasti rajuksi. Sitten Kate poistui ulos ja ennen kuin Jamie ehti reagoida, Kate otti hänen laukkunsa ja heitti sen uima-altaaseen. Laukussa oli ikävä kyllä hänen tietokoneensa, Blackberry-kännykkänsä ja henkilökohtainen kalenterinsa, lähde kertoi Daily Mirror -lehdelle.

– Jamie ei saanut sanaa suustaan. Hän hyppäsi veteen, nosti laukun ja yritti pelastaa tietokoneensa. Hän poisti kovalevyn ja kuivatti sitä. Levy ei kuitenkaan alkanut toimia, joten Hince raivostui Mossille moisesta reaktiosta.

Pariskunta sai kuitenkin sovittua riitansa ja lehden mukaan Kate Moss osti poikaystävälleen uuden tietokoneen. Kuuden kappaleen kohtalosta ei ole sittemmin saatu tietoa.

Amerikkalais-brittiläinen The Kills on saanut albumeistaan Keep On Your Mean Side, No Wow ja Midnight Boom ylistäviä arvioita kriitikoilta. Yhtyeen tuorein albumi nousi viime vuonna Yhdysvaltojen Top Heatseekers -listan ykköseksi.