Perez Hilton haastoi BEP-managerin oikeuteen – katso kuva vammoista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sunnuntai-iltana Torontossa julkkisjuhlien jälkeen pahoinpitelyn kohteeksi joutunut julkkisbloggaaja Perez Hilton on nostanut oikeusjutun The Black Eyed Peas -yhtyeen manageria Polo Molinaa vastaan.

Managerin uskotaan iskeneen Hiltonia nyrkillä päähän pari-kolme kertaa ravintolan ulkopuolella syntyneessä välikohtauksessa. Hilton syytti iskuista ensin yhtyeen jäsentä Will.i.amia, koska hänen mukaansa artisti käski manageriaan lyömään. Manageri pidätettiin seuraavana päivänä Torontossa hänen antauduttuaan poliisille.

Keskiviikkona nostamassaan kanteessa Perez vaatii managerilta vähintään 25.000 dollarin korvauksia pahoinpitelystä. Kanteen perusteluiden mukaan Molina löi Hiltonia, koska tämä oli kritisoinut yhtyeen uutta levyä. Sanaharkkaa edelsi Perezin ja yhtyeen laulaja Fergien kiistely bloggaajan kirjoituksista.

Uutistoimisto AP on nyt saanut käsiinsä myös valokuvan, jossa Perez Hilton esittelee kasvojensa saamia vammoja. Kuvan perusteella hän on tosiaan saanut silmäkulmaansa, ohimoonsa ja silmäänsä iskun tai pari. Heti tapauksen jälkeen hän itse ilmoitti myös vuotavansa verta. Katso kuva tästä.