Kohuväite: Yliannostus vei Michael Jacksonin hengen?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime yönä puolen yön maissa Suomen aikaa kuolleen poptähti Michael Jacksonin kuolinsyystä on alkanut välittömästi raju huhumylly. Ensimmäisten tietojen mukaan hän sai sydänkohtauksen. Pian tämän jälkeen sydänkohtauksen syyksi väitettiin unilääkkeiden yliannostusta.

Useat amerikkalaiset verkkosivustot julkaisivat pian supertähden kuoleman jälkeen epävirallisena tietona, että Jackson olisi ottanut tai saanut yliannostuksen kipu- tai unilääkkeitä ja että tämän seurauksena hänen sydämensä petti kohtalokkaasti. Varmistus kuolinsyyhyn saadaan kuitenkin vasta myöhemmin mahdollisesti suoritettavassa ruumiinavauksessa.

Myös Michaelin veli Jermaine ilmoitti julkistamassaan lausunnossa, ettei sydänkohtauksen syy ole vielä selvillä. Viranomaiset ovat ilmoittaneet käynnistävänsä myös poliisitutkinnan kuolemansyyn selvittämiseksi.

Michael Jackson löydettiin eilen illalla elottomana kotoaan noin kello 21:00 Suomen aikaa. Tämän jälkeen paikalle hälytettiin ambulanssi, mutta jo ennen ensihoitajien saapumista häntä ryhdyttiin elvyttämään. Ambulanssin saavuttua elvytys jatkui ambulanssissa lähes kahden tunnin ajan ennen kuin supertähteä lähdettiin siirtämään läheiseen sairaalaan noin kello 23:10 Suomen aikaa. Laulajaa ei saatu kuitenkaan enää elvytetyksi ja puoliltaöin hänen ilmoitettiin menehtyneen.