Miksi Michael Jacksonin ambulanssi hidasteli? Katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Michael Jacksonin kotiin toissapäivänä hälytetty ambulanssi viipui alustavien tietojen mukaan supertähden asunnolla lähes kahden tunnin ajan, kun laulajaa yritettiin elvyttää.

Michael Jacksonin asunnolta on UCLA Medical Center -sairaalaan noin kuuden minuutin ajomatka. Tällä kertaa matka kesti kuitenkin huomattavasti kauemmin jo pelkästään siksi, ettei ambulanssilla näyttänyt olevan minkäänlaista kiirettä.

Nyt verkossa on julkaistu video, jossa nähdään kuinka ambulanssi poistui poptähden asunnon pihamaalta. Viihdelehdissä ihmetellään videolla nähtävän ambulanssin hitautta, sillä porttien avaamisesta ajotielle pääseminen kesti ambulanssilta peruuttamalla peräti puolitoista minuuttia. Katso video tästä tai artikkelin alta.

Ambulanssin hidastelun syyksi on arvioitu sitä, että supertähti olisi menehtynyt jo ambulanssissa, mutta virallisten tietojen mukaan hän oli sairaalaan saapuessaan vielä koomassa ja laulaja julistettiin kuolleeksi vasta myöhemmin sairaalassa.