Brunon ensi-ilta peitti oikean tähden – Jacksonin surijat väärässä paikassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-pomot miettivät parhaillaan tulisiko Bruno-elokuvaan jättää kohtaus, jossa edesmenneen Michael Jacksonin Latoya-sisko joutui mukaan leffaan tietämättään. Fanit ovat jo muutenkin ärsyyntyneet elokuvalle.

Bruno-elokuva aiheutti nimittäin Michael Jacksonin faneille harmia jo pelkällä ensi-illallaan, joka järjestettiin sattumalta samana päivänä kun Popin kuningas kuoli. Supertähden tuhannet fanit vaelsivat hänen Walk Of Famella sijaitsevalle tähdelleen, mutta he saivat huomata tähden jääneen ensi-illan punaisen maton alle.

Tapahtuman turvajärjestelyjen takia fanit eivät päässeet osoittamaan kunnioitusta idolilleen, mutta osa faneista oletti löytäneensä oikean tähden. Access Hollywoodin mukaan suuri joukko laulajatähden faneja oli nimittäin samana iltana kerääntynyt osoittamaan kunnioitustaan radiojuontaja Michael Jacksonin tähden luokse.

Seuraavana päivän aamuna laulaja Michael Jacksonin tähden luokse päästiin jo normaalisti ja paikalle onkin kertynyt parissa päivässä suuri määrä muiden muassa fanien tuomia kukkia ja viestejä.

Uusimmat