Michael Jacksonin lääkäriä kuulusteltiin kolmen tunnin ajan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pari päivää sitten kuolleen poptähti Michael Jacksonin lääkäri Conrad Murray oli viranomaisten tavoittamattomissa kohtalokkaan sydänkohtauksen jälkeen. Hänet kuitenkin tavoitettiin poliisioperaation tuloksena ja nyt lääkäri on saatu kuulusteluihin.

Lääkärin asianajaja Ed Chernoff kertoi The Insider -julkaisulle päämiehensä olleen lauantaina kolme tuntia kestäneissä kuulusteluissa. Poliisit pyrkivät saamaan kuulusteluissa selville mitä Jacksonin kodissa tapahtui ennen yllättävää sydänkohtausta ja miksi lääkäriä ei tavoitettu.

– Herra Murray auttoi tutkijoita selvittämään olosuhteita ja selvittämään muutamia muita seikkoja. Murray on ollut Los Angelesissa kuoleman jälkeen. Hän oli mukana ambulanssissa ja vietti sairaalassa muutaman tunnin ajan Jacksonin perheen kanssa, asianajaja kertoi.

Uusimmat