Hiphop-festivaali Blockfest julkaisi esiintyjiään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereella 21. – 22. elokuuta toista kertaa järjestettävä Blockfest-tapahtuma on julkistanut ensimmäiset artistikiinnityksensä. Tapahtuman pääesiintyjänä nähdään amerikkalainen hiphop-duo Capone-N-Noreaga.

New Yorkin Queensistä lähtöisin olevan Capone-N-Noreagan pitkäsoitot The War Report sekä The Reunion nousivat aikoinaan nopeasti genrensä klassikkoteoksiksi. Arvostettujen tuottajien työstämät taustat yhdistettyinä ainutlaatuisen Noreagan ja katuterminologiaa viljelevän Caponen mafioso-räppeihin teki C-N-N:stä suoranaisen ilmiön.

Blockfesteillä 2009 miehet esiintyvät ensimmäistä kertaa Suomessa. Kaksikko ei kapua lavalle kuitenkaan täysin kylmiltään, sillä duo julkaisi uuden levyn Channel 10 tämän vuoden maaliskuussa, ja albumin ensimmäisestä singlestä Rotate muodostui hitti.

Kotimaisten esiintyjien kärkinimistä Asa voitti viime vuonna Teosto-palkinnon ja palasi juurilleen tänä keväänä julkaisemalla Via Karelia -albumin, joka käsittelee politiikkaa, yhteiskunnan epäkohtia sekä väkivaltaa. Cheek on puolestaan yksi 2000-luvun menestyneimmistä rap-artisteista, miehen tuorein pitkäsoitto Jare Henrik Tiihonen ponnahti heti ensimmäisellä myyntiviikollaan Suomen virallisen albumilistan ykkössijalle. Cheek esiintyy keikoilla yhdessä Herrasmiesliiga-yhtyeensä eli Brädin ja TS:n kanssa.

Steen1 on mahdollista nähdä kenties viimeistä kertaa nykyisellä aliaksellaan Blockfesteillä, sillä helsinkiläisräppäri on vaihtamassa artistinimeään. Artistiuransa lisäksi Steen1 on luonut uraa myös kirjailijana, tv-toimittajana, tuottajana, nuorisotyöntekijänä, Helsingin kaupungin varavaltuutettuna ja levy-yhtiön pyörittäjänä. Myös nykyään entistä harvemmin keikkaileva Ruudolf kunnioittaa vuoden 2009 Blockfestiä megamaskuliinisella läsnäolollaan.

Lisätietoja verkossa www.blockfest.fi.