BB-Niko heitettiin ulos RMJ-festareilta: ”Julkinen nöyryytys!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Big Brother -ohjelmasta tuttu Niko Saarinen, eli BB-Niko, on kirjoittanut blogissaan kuluneesta juhannuksestaan. Realitytähden mukaan hänet heitettiin järjestysmiesten toimesta ulos RMJ Party Camp -festareilta ja hänen kolmen päivän rannekkeensa leikattiin irti.

– Minut heitettiin pois väkivalloin järjestyksenvalvojien toimesta. Lisäksi kolmen päivän rannekkeeni leikattiin irti, kun muut seurueessamme olleet saivat ne säilyttää. On kai turha missään kohtaan pyytää kohtelua kun ihmiset ovat leimanneet sinut kusipääksi? Niko ihmettelee.

BB-Niko ei paljasta miksi hänet poistettiin festarialueelta. Hän kuitenkin haukkuu kovin sanoin tapahtuman järjestysmiehiä, joilta hän sai kertomansa mukaan tarpeettoman väkivaltaista ja epäreilua kohtelua.

– Mutta minun kohdallani tehtiin julkinen nöyryytys kolmen keltapukuisen johdosta ja taidettiinhan siihen kahta järkkäriä tarvita että minut sieltä alueelta saatiin pois.

– Hävetkää porilaiset. Se että te varastitte RMJ:n Raumalta ja pilasitte sen totaallisesti. Lisäksi kelpuutitte tänä vuonna järkkäreiksi mitä vähä-älyisimmät ihmiset tuolta alueelta vaan löytyi. Toivon vilpittömästi että tämä oli toinen ja viimeinen show mikä noissa puitteissa järjestettiin.