Rokkari sai Twilight-tähden itkemään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Twilight-teinileffasta tutuksi tullut näyttelijä Kristen Stewart kuvaa parhaillaan The Runaways -elokuvaansa Yhdysvalloissa. Leffa kertoo samannimisestä tyttöbändistä, joka niitti menestystä Yhdysvalloissa 1970-luvulla.

Yhtyeeseen kuului tuolloin myös rokkari Joan Jett, joka teki sittemmin myös menestyksekästä soolouraa. Hänet on nyt kiinnitetty yhtyeestä kertovan elokuvan apulaistuottajaksi. Joan Jettin tehtävä on ohjata Kristen Stewartia, joka näyttelee Jettiä elokuvassa. Nyt rokkarin ohjeistukset ovat kuitenkin ottaneet koville.

Rokkari on nimittäin piiskannut neitokaista parempiin suorituksiin sillä seurauksella, että Stewart purskahti itkuun kesken kuvausten, New York Daily News kertoi.

– Joan Jett haluaa Kristenin esittävän autenttisen version hänestä itsestään, joten hän meni piikittelyssään hieman liian pitkälle. Hän pyysi kuitenkin anteeksi huomatessaan kuinka raskaasti Kristen sen otti, silminnäkijä kertoi.