Sairaanhoitaja: Michael Jackson pyysi saada tappavan ruiskeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uutistoimisto CNN on tänään uutisoinut, että sen saamien tietojen mukaan viime viikolla kuollut poptähti Michael Jackson olisi pyytänyt saada tappavan ruiskeen vain muutamaa päivää ennen kuolemaansa.

Hän oli pyytänyt sairaanhoitajansa Cherilyn Leetä ruiskuttamaan voimakasta Diprivan-unilääkettä. Hoitaja varoitti laulajaa siitä, että ruiske saattaisi olla tappava, mutta poptähti ei välittänyt varoituksesta vaan toisti pyyntönsä. Tänään asian paljastanut hoitaja kertoi kieltäytyneensä pyynnöstä.

– Kerroin hänelle, että hänen lääkityksensä ei ollut turvallinen. Hän sanoi ”Haluan vain nukkua. Sinä et ymmärrä. Haluan vain tulla tyrmätyksi ja saada nukuttua”. Kerroin hänelle myös – niin vaikeaa kuin se olikin – että jos antaisin hänelle ruiskeen, hän ei ehkä enää koskaan heräisi, Cherilyn Lee kertoi.

Lee oli tavannut Jacksonin tammikuussa flunssan hoidon yhteydessä. Hänet soitettiin paikalle Jacksonin perheen toimesta neljä päivää ennen tähden kuolemaa, koska laulaja voi huonosti. Toinen puoli vartalosta oli kylmä ja toinen kuuma. Oireiden vuoksi hoitaja pyysi perhettä toimittamaan laulajan sairaalaan.

– Kysyin häneltä kuka lääkäri oli määrännyt hänelle ne lääkkeet. Hän kertoi minulle, että ne oli määrätty jo kauan sitten.

Propofol-lääkeainetta käytetään myös nukutettaessa potilaita sairaalassa leikkausten yhteydessä. Normaali annos nukuttaa ihmisen, mutta liian suuri annos voi aiheuttaa sydänkohtauksen. Michael Jacksonin verestä löytyneitä lääkeaineita tutkitaan parhaillaan, mutta tulosten saaminen voi kestää jopa elokuun loppuun saakka. CNN tavoitti Jacksonin perheen lakimiehen, joka ihmetteli sairaanhoitajan antamia lausuntoja.