Jessica Alba pitkästä aikaa tyylikkäänä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Jessica Alba on viettänyt rauhallista perhe-elämää Honor Marie -esikoisensa syntymän jälkeen. Äskettäin hänet kuitenkin kiinnitettiin jälleen valkokangasrooliin Insiders -elokuvaan, jossa Jessica nähdään agenttielokuvan tähtenä.

Perhe-elämään keskittynyt kaunotar ei ole juuri välittänyt laittautua parhaimpiinsa ulkoillessaan lastensa kanssa tai shoppaillessaan Beverly Hillsissä. Amerikkalaiset viihdelehdet ovatkin päässeet kritisoimaan tähden erikoisia asuvalintoja. Nyt Jessica on kuitenkin jälleen nähty tyylikkäänä tyttärensä kanssa.

Supertähti oli tällä kertaa sonnustautunut tummiin farkkuihin ja tummaraidalliseen löysään paitaan, jossa oli suurehko kaula-aukko. Katso kuvat tästä. Lastaan ja termoskannua kanniskellut kaunotar oli pukenut myös tyttärensä violetteihin tähtishortseihin.

Tuleva agenttielokuva perustuu ranskalaiseen sarjakuvaan, jonka hahmot ovat aiemmin seikkailleet kirjojen lisäksi myös animaatioissa. Sarjakuvakirjoja on tähän mennessä julkaistu seitsemän, ja kahdeksas on määrä julkaista lokakuussa. Vielä ei ole tietoa mihin yksittäiseen kirjaan elokuvan tarina tulee perustumaan.