Jessica Alba sängyssä – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tyylinsä pienen tauon jälkeen jälleen löytänyt Jessica Alba on keskittynyt viime aikoina pääasiassa perhe-elämään. Nyt hän on hiljalleen tekemässä paluuta myös valkokankaalle, kun Honor Marie -tytär ei vaadi enää äidin kaikkea aikaa.

Äskettäin Hollywood-kaunotar kiinnitettiin Insiders -agenttielokuvan tähdeksi. Nyt hänet on bongattu ostoksilla huonekalukaupassa yhdessä ystävättärensä kanssa. Jessica Alba ja hänen miehensä Cash Warrenin kerrotaan uudistavan parhaillaan kotiaan entistä ympäristöystävällisemmäksi, ja ilmeisesti ostoslistalla on myös uusi vuode.

28-vuotias Jessica Alba ja näyttelijä Jaime King kuvattiin keskiviikkona koemakaamassa huonekaluliikkeen sänkyjä. Katso kuvat tästä. Ilmeisesti kauppoja ei tällä kertaa syntynyt, sillä ystävykset poistuivat kaupasta ilman neuvotteluja myyjän kanssa. Esitteen Jessica otti kuitenkin mukaansa.

Tuleva agenttielokuva Insiders perustuu ranskalaiseen sarjakuvaan, jonka hahmot ovat aiemmin seikkailleet kirjojen lisäksi myös animaatioissa. Sarjakuvakirjoja on tähän mennessä julkaistu seitsemän, ja kahdeksas on määrä julkaista lokakuussa. Vielä ei ole tietoa mihin yksittäiseen kirjaan elokuvan tarina tulee perustumaan.