Tehosekoitin toi auringon Ruisrockiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ruisrockin lauantain odotetuin esiintyjä oli monista ulkomaisista kiinnityksistä huolimatta takavuosien kotimainen hittiyhtye Tehosekoitin, joka tekee tänä kesänä vain kourallisen keikkoja ennen uutta horroskauttaan. Yhtyeen mukaan nyt nähdään jäähyväiskiertue.

Ruisrockin Rantalavalla esiintynyt yhtye toi samalla kymmenille tuhansille katsojille myös auringon, sillä lauantai-iltapäivää vaivannut sade antoi yhtyeen keikan aikana tilaa kovasti odotetulle auringonpaisteelle.

Tehosekoittimen yleinen musiikillinen anti ei nostattanut kuitenkaan yleisössä kovinkaan suuria tunnekuohuja, vaikka bändin hittejä riitti toki moniin äännekkäisiin yhteislauluihin. Bändi ei ollut pitkän tauon jälkeen parhaassa terässään, ja esimerkiksi toinen kotimainen esiintyjä, Disco Ensemble, sai yleisönsä todelliseen hurmokseen.

Tehosekoittimen jättihitit saivat yleisömassan kuitenkin sekaisin. Kaukaisimmalle rannalle, Asfaltti polttaa, Valonkantaja ja setin päättänyt Pillitä Elli Pillitä toimivat hienosti. Seuraavan kerran yhtye nousee lavalle ensi lauantaina Tammerfesteillä.

Ruisrockin lauantain esiintyjinä nähtiin ja nähdään Tehiksen lisäksi myös muiden muassa jättiteltassa yleisön villinnyt Don Johnson Big Band sekä Egotrippi, Stella ja kasaritunnelmissa rypenyt Eppu Normaali. Illan päättää tanskalainen Mew.