Supertuottaja Mark Ronson haluaa tehdä Bond-tunnarin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Menestyksekäs tuottaja Mark Ronson on ilmoittanut olevansa kiinnostunut tekemään tunnuskappaleen seuraavaan James Bond -elokuvaan. Huhujen mukaan hänen oli määrä tehdä Amy Winehousen laulama tunnari jo edelliseen Quantum Of Solace -elokuvaan, mutta projekti meni puihin Winehousen sekoilujen takia.

Ronson itse kuitenkin kiistää nykyisin koko projektin olemassaolon ja kertoo, ettei häneltä ei ole vielä pyydetty ehdotusta kappaleeksi. Nyt hän haluaisi kuitenkin sellaisen tehdä.

– Kukaan ei ole soittanut minulle. Se taitaa olla vain juorulehtien juttuja. Olen tietenkin kiinnostunut ja tekisin sen koska tahansa. Heillä on kyllä minun puhelinnumeroni, Mark Ronson kertoi Absolute Radion haastattelussa.

Tällä hetkellä Ronson työstää Rumble Stripsin uutta albumia.