Irina tekee paluun pitkän tauon jälkeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen suosituimpiin naisartisteihin lukeutuva Irina palaa reilun kahden vuoden tauon jälkeen uuden materiaalin kanssa. Ensi viikon maanantaina kuullaan ensimmäinen singlelohkaisu Irinan lokakuussa julkaistavalta albumilta.

Uuden levyn nimeksi on tulossa Miten valmiiksi tullaan, ja single on nimeltään Et huomaa. Irinan edellinen, platinaa myynyt studioalbumi Liiba Laaba julkaistiin maaliskuussa 2007. Irinan säveltämä ja sanoittama Et huomaa edustaa tulevan albumin herkempää puolta.

Et huomaa on minun ensimmäinen oma tekeleeni alusta loppuun. Biisi on soinut minun päässä viimeiset neljä vuotta, mutta vasta nyt uskalsin esitellä sen muille. Jotenkin tuntui, että se saattaisi sopia tälle levylle. Pojat teki biisiin aivan ihanan tunnelman, jopa niin ihanan, että sitä oli hankala laulaa, kommentoi Irina ensimmäistä singleään.

Jyrki Tuovisen tuottama uutuusalbumi tulee olemaan teemallinen kokonaisuus, jossa jokaisen biisin tekstit kuljettavat tarinaa eteenpäin. Albumin lyriikat ovat suurimmaksi osaksi Irinan käsialaa, sävellyksistä vastaavat niin Irina, Toni Wirtanen kuin Irinan yhtyeen jäsenetkin.

Irinan maaliskuussa 2004 julkaistu debyyttilevy Vahva palkittiin helmikuussa 2005 kahdella Emma-palkinnolla: hänet valittiin Vuoden pop-tulokkaaksi ja Vahva-levy vuoden debyyttialbumiksi.