Britney Spears levyttää parhaillaan Tukholmassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Popmaailman suurimpiin tähtiin lukeutuva Britney Spears on parhaillaan Circus-kiertueensa Euroopan osiolla ja hän saapuu ensi torstaina myös Suomeen. Parhaillaan supertähti on Tukholmassa, jonne hän saapui lauantaisen Kööpenhaminan konserttinsa jälkeen.

Britney saapui Ruotsiin yhdessä lastensa, kolmevuotiaan Jayden Jamesin ja neljävuotiaan Sean Prestonin kanssa. Expressen-lehden mukaan myös ex-aviomies Kevin Federline on mukana, mutta hän ei näyttäytynyt julkisesti. Britneyn nähtiin sen sijaan poistuvan hotellistaan mustalla luksusautolla. Tuolloin hänen määränpäätään ei vielä tiedetty.

Britney paljasti osoitteen kuitenkin itse kirjoittaessaan siitä blogiinsa. Hän kertoi viime yönä puolen yön jälkeen olevansa edelleen ruotsalaistuottaja Max Martinin studiolla, joten studiosessio venyi myöhään yöhön. Martin on tehnyt jo pitkään kappaleita poptähdelle. Spears ei kuitenkaan kertonut mitä kappaleita he studiolla työstivät. Maanantaina ja tiistaina Britneyn on määrä nousta Tukholman Globenin lavalle ennen suuntaamistaan kohti Suomea.