Big Brother täyttää 10 vuotta – ahneus iski BB-tähteen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Big Brother -ohjelmaa on nyt seurattu Britanniassa jo kymmenen vuoden ajan. Maassa on parhaillaan menossa kymmenes tuotantokausi, jonka kunniaksi talossa alkoivat eilen huimat juhlat.

Surkeiden katsojalukujensa kanssa taisteleva realityohjelma yrittää herättää katsojien mielenkiintoa marssittamalla taloon aikaisempien vuosien BB-julkkiksia jokaiselta vuodelta.

Ensimmäisen taloon asteli kisan ensimmäinen voittaja Craig Phillips, josta on tullut Britanniassa kestojulkkis. Aikaisempien vuosien BB-tähdet saavat järjestää asukkaille omia suosikkitehtäviään vuosikymmenen varrelta.

Vieraat eivät saa kuitenkaan palkkaa, joten Phillips joutui paikkaamaan talossa Nick ”Nasty” Batemania, joka ei suostunut mukaan ilmaiseksi, The Sun uutisoi. Batemania on kuitenkin kritisoitu ahneeksi, sillä heidän esiintymispalkkionsa lahjoitetaan edesmenneen BB-tähti Jade Goodyn säätiölle.