Jymy-yllätys: Mischa Barton vietiin väkisin ”hullujenhuoneelle”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uutisoimme eilen kuinka brittiläissyntyisen näyttelijä Mischa Bartonin kotiin hälytettiin keskiviikkona poliisit. Viranomaiset kertoivat ainoastaan, että käynti liittyi terveydellisiin seikkoihin ja että ketään ei pidätetty. Jotain vakavaa kuitenkin tapahtui.

Myöhemmin saatujen tietojen mukaan 23-vuotias Mischa Barton otettiin nimittäin kiinni ja toimitettiin asetuksen 5150 perusteella tahdonvastaiseen psykiatriseen pakkohoitoon Beverly Hillsin keskustassa sijaitsevaan Cedars Sinain sairaalaan, Access Hollywood uutisoi. Keskiviikkona kello kolmen aikaan iltapäivällä poliisipartio nouti Bartonin kotoaan. Nyt myös hänen tiedottajansa on vahvistanut tähden olevan ”nyt lepäämässä lääkärin valvonnassa”.

Syytä pakkohoitoon ei ole kerrottu, mutta E! Onlinen saamien tuoreimpien tietojen mukaan viimeinen niitti olisivat olleet Bartonin aiheettomat häirikkösoitot hätäkeskukseen. Viime päivinä Mischa Barton on ollut useita kertoja otsikoissa varsin holtittoman juhlimisen ja voimakkaan humalatilansa merkeissä. Hänet pidätettiin rattijuopumuksesta vuonna 2007.

Nyt Barton on joutunut perumaan myös osallistumisensa Homecoming-elokuvansa tänään järjestettäviin ensi-iltajuhliin New Yorkissa. Kalifornian lain mukaan viranomaiset voivat pitää häntä pakkohoidossa 72 tunnin ajan. Samaa lakipykälää sovellettiin viime vuonna myös poptähti Britney Spearsiin, joka otettiin niin ikään kiinni pakkohoitoa varten.