Fergie laihtui 8 kiloa kiertuetta varten

Viihdeuutiset · Stara.fi

Soolouraakin jo jonkin aikaa tehnyt poptähti Stacy ”Fergie” Ferguson kiertää tämän vuoden ajan maailmaa The Black Eyed Peas -yhtyeensä kanssa. Viime viikkoina pääasiassa Euroopassa keikkailleen yhtyeen naistähti on nyt kertonut pudottaneensa ennen turneen alkamista painoaan peräti 8 kiloa.

Asiasta uutisoineen Access Hollywoodin mukaan Fergie halusi saada itsensä huippukuntoon keikkojaan varten. Ennen kiertuetta hän aloitti tiukan dieetin, mutta hän antaa kiitosta painonpudotuksestaan myös näyttelijämiehelleen Josh Duhamelille.

– Laihduin kahdeksan kiloa valmistautuessani kiertueeseen. Ei ole olemassa helppoa tapaa pudottaa painoa. Pitää vain kuntoilla enemmän ja syödä vähemmän. Josh ja minä treenaamme yhdessä. Tällä hetkellä minä juon Skinny Wateria. Noin nimetyn tuotteen täytyy olla hyvää, eikö? Fergie kommentoi.

Parhaillaan yhtye on parin viikon keikkatauolla ja suuntaa uudelleen tien päälle elokuussa, jolloin käynnistyy lokakuuhun saakka kestävä Yhdysvaltojen kiertue.