Anna Faris esitteli avonaista poveaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Anna Faris on noussut viime kuukausina seuratuimpien Hollywood-tähtien joukkoon ja nykyisin hänen kuvansa ovat haluttuja myös aikakauslehtien sivuille. Alkuvuodesta hänen rintavarustuksensa koon alituista muuttumista ihmeteltiin viihdelehdissä saakka. Nyt muodot ovat taas suurehkot.

Äskettäin naimisiin Chris Prattin kanssa mennyt Anna Faris on nyt kuvattu The Ugly Truth -elokuvan ensi-iltajuhlissa Los Angelesissa.Hän oli pukeutunut perinteiseen mustaan iltapukuun, jonka suurehko kaula-aukko antoi kuitenkin valokuvaajille syyn väläytellä salamavalojaan. Katso kuvat tästä.

32-vuotias laulaja-näyttelijä Anna Kay Faris on näytellyt urallaan muiden muassa Lost In Translation ja Scary Movie -elokuvissa. Läpimurtonsa Anna teki kuitenkin vuonna 1999 elokuvassa Lovers Lane. Hän on pysytellyt vuosien ajan Hollywoodin b-sarjassa, eikä kaunotarta ole juuri lehtien palstoilla nähty. Taannoin Faris kuitenkin kasvatti kuppikokoaan huomattavasti, minkä jälkeen hänen kuvansa alkoivat kiinnostaa aivan uudella tavalla myös lehdistöä.