Paljastus: Näin teinitähtiä salakuljetetaan – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tämän hetken suosituin teiniyhtye The Jonas Brothers aiheuttaa nykyisin faniensa keskuudessa niin suurta hysteriaa, että yhtyeen turvallisuuskin voi olla uhattuna. Keikkapaikalle ja konserttilavalle on kuitenkin päästävä fanimassoista huolimatta.

Nyt yhtyeen teknikot ovat kehittäneet veljeskolmikolle hauskan tavan päästä huomaamatta keikkapaikalle tai konserttilavalle yleisömassojen läpi. Heille on nimittäin tehty kullekin oma casensa, eli kuljetuslaatikkonsa, jonka suojissa fanien ohittaminen käy kätevästi ja huomaamatta.

Perez Hiltonin julkaiseman kuvan perusteella varsin ankeasti varustelluissa kuljetuslaatikoissa on pieni pehmustettu penkki ja tuuletin. Katso kuva tästä. Tällaisia laatikoita tarvitaan keikkapaikoille saapumisen lisäksi siirrettäessä poppareita takahuoneesta konserttipaikan keskellä sijaitsevalle ”britneytyyliselle” lavalle. Jatkossa yhtyeen fanit kirkuvat siis täyttä kurkkua myös roudarien kärräämille laatikoille.