Michael Jacksonin todellinen kuolinaika kyseenalaistettiin!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Michael Jacksonin kuoleman poliisitutkinnasta saadaan nyt päivittäin uutta tietoa. Tuoreimpien tietojen mukaan kuolemasta epäilty lääkäri ei ehkä olisikaan ollut Jacksonin luona tämän kuolinhetkellä, vaan vasta tunteja myöhemmin.

TMZ-julkaisun viranomaisilta saamien tietojen mukaan lääkäri Conrad Murray ei ehkä olisikaan ollut läsnä laulajan sydämen pysähtyessä. Tähden uskotaan edelleen menehtyneen Propofol-nukutuslääkkeen tappavaan yliannostukseen ja Murrayn epäillään toimittaneen kielletyt lääkkeet Jacksonille.

Lääkäri soitti hätänumeroon kello 12:21 iltapäivällä. Hän on kuitenkin kertonut löytäneensä laulajan jo puoli tuntia aikaisemmin. Myös Michaelin sisko LaToya Jackson on ihmetellyt julkisesti miksei supertähdelle soitettu heti ambulanssia.

Nyt on selvinnyt, että Murrayn henkilökuntaan kuuluva työntekijä kävi noutamassa ilmeisesti Jacksoniin liittyvää aineistoa lääkärin Houstonissa sijaitsevassa varastossa kolme tuntia ennen hätäpuhelua. Varaston henkilökunnan mukaan erittäin hermostuneen ja kiireisen oloisen työntekijän matkaan lähti 3 – 5 laatikollista tavaraa.

Tämän tiedon valossa on syntynyt epäilyjä, joiden mukaan Michael Jackson olisikin mahdollisesti kuollut jo tunteja ennen hätäpuhelua ja vastoin hänen lääkärinsä kertomusta.