Mitkä talousvaikeudet? Jacksonilla miljoonia dollareita käteisenä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kuukausi sitten kuollut poptähti Michael Jackson oli julkisuuteen aiemmin annettujen tietojen mukaan lähes vararikossa 400 miljoonan velkataakkansa takia. Hän yritti esimerkiksi lainata pikkusummia rahaa pankeista selvitäkseen päivittäisistä kuluistaan.

Nyt nämä väitteet voidaan sivuuttaa, sillä tuoreimpien tietojen mukaan Michael Jacksonilla oli miljoonia dollareita rahaa käteisenä. Hänen veljensä Tito kertoi jo aiemmin, että Michaelilla oli kotonaan aina miljoonan edestä käteistä ja että noita rahoja ei ole laulajan kuoleman jälkeen löytynyt.

Nyt Jacksonin taloudellinen neuvonantaja on palauttanut laulajan kuolinpesälle peräti 5,5 miljoonaa dollaria, jotka olivat hänellä säilytettävänä ”pahan päivän varalle”. Mukana tuli myös Jacksonin laatima asiakirja, jossa hän pyysi pitämään rahoilla huolen lastensa ja äitinsä hyvinvoinnista. Aiemmin tätä rahasummaa ei ole kirjattu tähden omaisuudeksi. Lisäksi kuolinpesään on lähiaikoina tulossa erilaisista sopimuksista kymmeniä miljoonia dollareita.