Sensaatio! Suomalaiskappale jenkkilistan ykköslevyllä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu amerikkalainen hiphop-tähti Twista on noussut uudella Category F5 -albumillaan suoraan Yhdysvaltojen virallisen Billboard Rap Albums -listan ykköseksi. Samainen levy debytoi lisäksi kaikkien albumien listalla upeasti kahdeksantena ja digialbumien listallakin kymmenentenä.

Suomalaisittain tapaus on historiallinen, sillä levyllä on mukana suomalaista tuotantoa oleva kappale. Kuten jo helmikuussa uutisoimme, levyltä löytyy suomalaisen MGI:n tuottama ja K-Systemin Sound of Arena -kappaleeseen perustuva raita nimeltä On Top.

Twistan kanssa kappaleessa riimittelee supersuosittu Akon. Kyseessä on luultavasti merkittävin suomalaiskappaleen samplays koskaan. Kimmo ”K-System” Kauppinen valotti taannoin tapauksen taustoja.

– Projekti lähti käyntiin joskus marraskuun tienoilla kun hiphop-tuottaja MGI otti yhteyttä ja kyseli lupaa Sound of Arena -kappaleen samplaamiseen hänen tekemissään biiteissä. Silloin biitti oli vielä menossa eri artistille, mutta jossain vaiheessa kuviot tuon osalta sitten muuttuivat, K-System kertoi Staran haastattelussa.

– Joka tapauksessa tuolloin marraskuussa tsekattiin kaikki asiat suunnilleen kuntoon tuon biitin pohjilta ja näytin heille vihreää valoa että antaa mennä vaan, kyllä K-Systemiä saa samplata.

– Tammikuun alussa MGI ja Goodwill olivat uudestaan yhteydessä ja kertoivat että jenkkiräppäri Twista olisi halukas käyttämään tuon biitin jossa Sound Of Arenaa käytetään. Siitä alkoi monien sähköpostien ja puheluiden vaihtaminen suuntaan jos moneen, lopputuloksena se että lupa-asiat Sound Of Arenan samplaamisen osalta saatiin lopullisesti kuntoon.

MGi, eli Henri Lanz, on aikaisemmin tuottanut musiikkia muiden muassa 50 Centille, Ghostfacelle, Nina Skylle ja Cheekille. Twistan On Top biisin MGi on tuottanut yhdessä yhdysvaltalaisen kumppaninsa GoodWillin kanssa. Twistan albumilla suomalaiset pääsevät hulppeaan seuraan, sillä levyllä vierailevat Akonin lisäksi myös muiden muassa Kanye West, Busta Rhymes, Fat Joe, Tech N9ne ja Static Major.