Idol-tähden tappanut jäi kiinni – linnatuomio odottaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

25-vuotias American Idol -ohjelman kilpailija Alexis Cohen menehtyi perjantaina jäädessään auton alle. Hänen päälleen ajanut kuljettaja oli turmahetkellä pakenemassa poliisia Seaside Heightsissa, New Jerseyssä.

23-vuotias Daniel J. Bark aiheutti ensin pienen peltikolarin paikallisen Hemingways-baarin parkkipaikalla puoli neljän maissa aamuyöllä. Tämän jälkeen polkupyöräpoliisi käski autoa pysähtymään, mutta kuljettaja jatkoi matkaansa pysähtymiskäskystä huolimatta. Hetkeä myöhemmin Bark jäi kuitenkin kiinni poliisin takaa-ajon jälkeen.

Pakomatkan varrelta myöhemmin tuli ilmoitus kuolleesta ihmisestä, joka oli Idol-julkkis Cohen. Hän oli syyttäjä Marlene Lynch Fordin mukaan jäänyt poliisia paenneen rattijuopon yliajamaksi, eli rattijuopumuksen ja poliisin pakenemisen lisäksi Bark saa syytteen myös taposta ja onnettomuuspaikalta pakenemisesta.

Kuljettaja vapautettiin seuraavana aamuna, koska poliiseilla ei ollut vielä tuolloin tarpeeksi tietoja turmasta. Seuraavana päivänä Bark kuitenkin pidätettiin uudelleen. Hänellä oli jo entuudestaan tuomio rattijuopumuksesta, joten oikeudessa häntä tullaan syyttämään rikoksenuusijana. Parhaillaan syytetty odottaa oikeudenkäyntiä vapaana 150.000 dollarin takuita vastaan.