The Sounds minikiertueelle Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tämän hetken suosituimpiin ruotsalaisbändeihin kuuluva The Sounds soittaa joulukuussa viisi konserttia Suomessa. Parhaillaan Pohjois-Amerikassa loppuunmyytyjä jättiareenoita No Doubtin ja Paramoren kanssa kiertävä kokoonpano nähdään 15. joulukuuta Turussa, ja seuraavina iltoina Tampereella, Oulussa, Seinäjoella ja Helsingissä.

Uuden aallon kitararockia ja syntikkapoppia sekoitteleva The Sounds saavutti menestystä jo vuonna 2002 julkaistulla debyyttialbumillaan Living in America. Erityisesti Pohjoismaat hullaantuivat hetkessä vokalisti Maja Ivarssonin johtaman kokoonpanon raikkaasta soundista, ja pian bändistä tuli vakiokalustoa eurooppalaisilla rockfestivaaleilla. Suurin osa yhtyeen ajasta on kulunut viime aikoina Pohjois-Amerikassa, missä The Sounds on soittanut jo satoja keikkoja.

Tänä kesänä ilmestynyt kolmas The Sounds -pitkäsoitto Crossing The Rubicon on otettu edeltäjiensä tapaan erinomaisesti vastaan. Albumi nousi Suomen virallisen Top 40 -listan sijalle neljä ja on siitä lähtien pysytellyt myydyimpien levyjen joukossa. Viimeinen niitti The Soundsin Suomen läpimurtoon oli tämän kesän Ruisrock, missä yhtye keräsi yhden festivaalin suurimmista yleisömääristä ja sai arviolta 25.000 ihmistä hyppimään tasajalkaa bändin hittiputken mukana.

The Sounds nähdään Suomessa seuraavasti:

Ti 15.12.2009 Turku, Klubi

Ke 16.12.2009 Tampere, Pakkahuone & Klubi

To 17.12.2009 Oulu, Teatria

Pe 18.12.2009 Seinäjoki, Rytmikorjaamo

La 19.12.2009 Helsinki, Kaapelitehdas