Jymy-yllätys: Oscar-voittaja irtisanoutui megaleffasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuonna 1987 ensi-iltansa saanut maineikas Wall Street -elokuva saa pian jatkoa, kun elokuva saa jatkoa suurella budjetilla ja nykypäivään sovitettuna versioina.

Nyt Money Never Sleeps -työnimellä kulkeva leffaprojekti on kuitenkin joutunut yllättäviin ongelmiin, kun yksi elokuvan päätähdistä, Oscar-palkittu espanjalainen Javier Bardem, on irtisanoutunut elokuvaroolistaan vain kuukausi ennen kuvausten alkamista.

Bardemille tarjottiin roolia Oliver Stonen ohjaamassa ja Michael Douglasin tähdittämässä leffassa, mutta hän jättäytyi viime hetkellä pois projektista. Syynä päätökseen oli ”viisi tai kuusi muuta roolitarjousta”, Access Hollywood uutisoi.

Menestyselokuvan uudessa versiossa Douglas uusii Gordon Gekkon roolinsa. Muissa rooleissa nähdään muiden muassa Transformers-tähti Shia LeBeouf. Bardemin oli määrä esittää rahastoyhtiön johtajaa, mutta nyt hänen tilalleen joudutaan etsimään uusi tähti.