Gisele Bundchenin vauvamasu photoshopattiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan aviomiehelleen Tom Bradylle raskaana oleva supermalli Gisele Bundchen on jatkanut mallintöitään odotuksesta ja selvästi kasvaneesta vauvamasustaan huolimatta. Raskaus on tosin lisännyt kaunottaren kuvia korjailevien kuvankäsittelijöiden työmäärää huomattavasti.

Tuoreissa London Fog -vaateyhtiön mainoskuvissa raskaana olevan supermallin muiden korjauskohteiden lisäksi nyt myös pyöristynyt vatsa on nimittäin jouduttu digitaalisesti pienentämään normaalikokoiseksi. Kyseessä ovat ensimmäiset uudet kuvat sen jälkeen, kun Bundchenin raskaus viime kuussa julkistettiin. Katso kuvat tästä.

Vaateyhtiön mukaan kuvat otettiin kuitenkin jo ennen asian julkistamista, ja vatsa pienennettiin, jotta raskaus pysyisi salassa.

Brasilialaissyntyinen Gisele Bundchen on Forbes-lehden mukaan tällä hetkellä maailman parhaiten palkattu supermalli ja Guinnessin ennätyskirjan mukaan myös maailman rikkain supermalli. Hän tienaa vuodessa noin 25 miljoonaa dollaria. Bundchenilla on hallussaan myös ennätys maailman eniten lehtien kansissa poseeranneena mallina. Hän on urallaan toiminut yli 20 brändin kasvona ja näytellyt elokuvissa Paholainen pukeutuu Pradaan ja Taxi.