Dancetähti David Guetta julkaisee albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Danceartisti David Guetta on komeillut kesän aikana hittilistoilla When Love Takes Over -singlellään, jonka vierailevana laulajana kuullaan Destiny’s Child -yhtyeestä aiemmin tunnetuksi tullut Kelly Rowland. Nyt Guetta julkaisee albumillisen materiaaliaan.

One Love -niminen albumi päätyy kauppojen hyllyihin 26. elokuuta. Levyllä on mukana tuttuun tyyliin lukuisia vierailijoita, kun Kelly Rowlandin lisäksi äänessä ovat muiden muassa Grammy-voittaja Estelle, laulaja-tuottaja Akon sekä Black Eyed Peasin Will.i.am.

Albumin seuraava singlelohkaisu on nimeltään Sexy Bitch, jonka vierailevana vokalistona kuullaan hiphop-tähti Akon. Kappale jaetaan radioille elokuussa.

David Guetta tuli tutuksi Up 1 Way -singlellään vuonnaa 1992. Tähän päivään mennessä Guetta on myynyt yli 2 miljoonaa levyä ja 3,2 miljoonaa singleä.



Hänet valittiin vuoden 2008 parhaaksi house dj:ksi ja lisäksi hänen vuoden 2007 hittinsä Love is Gone on katsottu YouTubessa yli 32 miljoonaa kertaa, mikä tekee hänestä YouTuben seuratuimman dance-artistin. Tuottaja- ja dj-uran lisäksi Guetta järjestää yhdessä vaimonsa kanssa menestynyttä F*** Me I´m Famous -clubia.