Kesän erikoisin lahjaidea – veteen liukenevat bikinit!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Bikinikausi on juuri nyt parhaimmillaan sekä Suomessa että muualla pohjoisella pallonpuoliskolla. Mikäli tyttöystävän tai poikaystävän syntymäpäivät ovat lähellä, löytyy hänelle Saksasta oivallinen lahjaidea. Sitä kannattaa tosin harkita vain, jos lahjan saajalla on harvinaisen hyvä huumorintaju.

Saksalainen Recenge Shop -verkkokauppa on nyt ryhtynyt myymään Get Naked -nimisiä bikineitä ja uimahousuja, jotka liukevat veteen kolmessa minuutissa. Tasa-arvon nimissä myytävänä ovat siis vastaavat asut sekä naisille että miehille. Asiasta kertoneen The Sun -lehden mukaan kyseistä tuotetta voidaan käyttää myös oivallisena ”lahjana” esimerkiksi pariskunnan eron jälkeen.

Liukenevien biksujen hinta on vain kymmenen euroa, joten käytännön pila ei tule edes kovin kalliiksi. Liukenevat uimahousut tai bikinit voit tilata tästä. Naisten oikeuksia ajavan järjestön edustaja Rosmarie Zapfl on kuitenkin hiukan eri mieltä ”lahjan” oivallisuudesta. Hän kertoi The Sun -lehdelle, että tämänkaltaisen tuotteen hankkiminen olisi todellinen loukkaus naiselle. Miksei siis miehellekin. Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Hilavitkutin.com.



Uusimmat