Channing Tatumin häämatka päättyi ripuliin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan Suomenkin valkokankailla Fighting-elokuvan pääroolissa nähtävä näyttelijä Channing Tatum meni viime kuussa naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä, näyttelijä Jenna Dewanin kanssa. Nuorenparin häämatka päättyi kuitenkin ikävästi kesken.

The Step Up -elokuvaa yhdessä tähdittänyt näyttelijäpariskunta suuntasi häämatkalle Balille heti 12. kesäkuuta juhlittujen häiden jälkeen. Aurinkoisissa merkeissä alkanut kuherruskuukausi sai lopulta ikävän käänteen jo ensimmäisen illan jälkeen, sillä häämatkan aluksi molemmat saivat vatsataudin.

– Meillä oli pieni kuherruskuukausi. Tulemme pitämään myöhemmin uuden kunnollisen kuherruskuukauden, koska vatsatauti pilasi ensimmäisen. Minä sairastuin jo ensimmäisen illan jälkeen ja hän kaksi päivää myöhemmin, Channing Tatum kertoi People-lehdelle.

Sairastumisen takia pariskunta päätti lopulta keskeyttää häämatkansa ja palata takaisin kotiin. Ennen sairastumista molemmat ehtivät ottaa muistoksi tatuoinnin, jossa lukee paikallisella kielellä ”vierekkäin”.