Idol-tuomariston jättänyt Paula Abdul sai heti uuden televisioroolin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikkojen ajan American Idol -ohjelman jatkopestistään tuotantoyhtiön kanssa vääntänyt ex-poppari Paula Abdul vahvisti tiistaina, ettei tule jatkamaan suosikkiohjelman tuomaristossa. Päätös yllätti monet.

Epävirallisten tietojen mukaan Paula Abdul olisi vaatinut saada palkkaa 20 miljoonaa dollaria tuotantokaudelta, mutta tuotantoyhtiö ei siihen suostunut. Tämä siitä huolimatta, että juontaja Ryan Seacrestin palkka nostettiin samaan aikaan 15 miljoonaan per tuotantokausi ja ohjelman päätuomari Simon Cowell saa yli satamiljoonaa dollaria kaudelta.

Paula Abdul ei kuitenkaan jäänyt tyhjän päälle päätöksensä jälkeen, sillä hänellä oli mitä ilmeisimmin takataskussaan toinen rooli odottamassa. Eilen hänen kerrottiin saaneen heti eroilmoituksensa jälkeen kiinnityksen uuden Drop Dead Diva -televisiosarjan vierailevaksi tähdeksi. Yhdellä kameralla kuvattavaa sarjaa on esitetty Yhdysvalloissa Lifetime-kanavalla vasta kolmen viikon ajan.