Robbie Williamsin hurja laihdutus: ”En halunnut näyttää Michelin-ukolta”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Muutama vuosi sitten maailman suosituimpiin mieslaulajiin lukeutunut brittipoppari Robbie Williams tekee parhaillaan paluuta musiikkimarkkinoille uudella materiaalillaan. Samalla myös tähden ulkoinen olemus on muuttunut.

35-vuotias Robbie Williams julkaisee Reality Killed the Video Star -nimisen paluulevynsä 9. lokakuuta. Kyseessä on hänen ensimmäinen studioalbuminsa sitten vuonna 2006 julkaistun Rudebox-levyn. Levyn julkaisua varten Robbie on ollut viimeiset kaksi kuukautta tiukalla dieetillä.

Painonsa kanssa jo vuosia taistellut supertähti joutui nyt pudottamaan kilot, jotka hän oli kerännyt vyötärölleen muutaman viime vuoden aikana. Hän joutui jättämään kaikki herkut päästäkseen kuntoon paluutaan varten.

– Olen ollut viimeiset kaksi kuukautta todellinen ruoka-ninja. Ruokaninjailussa et saa syödä mitään mitä haluat. Ei kakkuja, ei keksejä, ei suklaata. Se oli lopulta yllättävän helppoa odotuksiin nähden. Se on helppoa kun on uusi levy tulossa, enkä halua näyttää Michelin-ukolta, Robbie Williams kertoi Hello-lehdelle.