Housetähti David Morales keikalle Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen housemusiikin supertähti David Morales saapuu Suomeen. Maailman tunnetuimpiin tiskijukkiin lukeutuva Morales esiintyy Kaivohuoneella, IHANA-klubin historian viimeisessä klubitapahtumassa perjantaina 28. elokuuta.

70- ja 80-lukujen vaihteesta saakka tanssimusiikin kehitykseen vahvasti vaikuttanut David Morales kiinnostui musiikista varhaisen housen nostaessa päätään discoissa, ja hän esiintyi vakituisesti uransa alussa juuri legendaarisella Paradise Garage -discoklubilla.

1980-luvun puolivälissä kunnianhimoinen Morales oli jo esiintynyt kaikilla New Yorkin tärkeimmistä klubeista, ja vuonna 1987 hän oli mukana tuottamassa yhtä ensimmäisistä New Yorkin underground-househiteistä. Do It Properly -kappaleen takaa löytyi Moralesin itsensä lisäksi toinen housepioneeri Ralphi Rosario sekä myöhemmin C+C Music Factoryn perustaneet David Cole ja Robert Clivilles.

David Morales tunnetaan omia tuotantojaan paremmin remiksaajana. Hänen Frankie Knucklesin kanssa perustamansa Def Mix -tuotantoyhtiö on toiminut aktiivisesti jo yli 20 vuotta, ja hänen Red Zone -remiksauksensa ovat erottamaton osa housemusiikin kehitystä. Morales on työskennellyt Madonnan, U2:n, Michael Jacksonin, Janet Jacksonin, Mariah Careyn, Ce Ce Pennistonin, Aretha Franklinin sekä lukuisien muiden materiaalin parissa.

Hänen tuottajantaitonsa ovat tuoneet hänelle paitsi maailmanlaajuista listamenestystä, myös Grammy-palkinnon parhaana remiksaajana. Remiksaustensa lisäksi Morales on julkaissut omalla nimellään kaksi artistialbumia, vuonna 1994 julkaistun The Programin, sekä kymmenen vuotta myöhemmin valmistuneen 2 Worlds Collide -levyn. Molemmat albumeista poikivat myös valtavan klubihitin: ensimmäisellä sellaiseksi muodostui Gimme Luv ja toisella How Would You Feel – kappale.

Moralesin suurimpiin hitteihin kuuluvat myös hänen The Face- pseudonymillä julkaisemansa ”Needin’ You”, sekä hänen remiksauksensa Mariah Careyn ”Dreamlover”- kappaleesta. Tällä hetkellä Morales työskentelee uuden materiaalin parissa, sekä esiintyy jatkuvasti superklubeilla ympäri maailmaa.

Uusimmat