Christina Ricci esitteli upean tiimalasivartalonsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Toissapäivänä Hollywoodissa järjestettiin tämän viikon kohokohta, eli Quentin Tarantinon ohjaaman Kunniattomat paskiaiset -elokuvan ensi-iltajuhlat. Supertähtien kansoittamalla punaisella matolla nähtiin monia mielenkiintoisia ihmisiä.

Yksi heistä oli entinen lapsitähti Christina Ricci, joka näyttäytyi viime syksynä myös bikinikuvissa. Työrintamalla menestystä ei ole viime aikoina siunaantunut, mutta Christinalla on ollut sitäkin enemmän aikaa treenata vartaloaan. Punaisella matolla hän esitteli nimittäin aivan uskomattoman tiimalasivartalonsa. Katso kuvat tästä ja erityisesti tästä.

29-vuotias Christina Ricci tuli tunnetuksi The Addams Family -suosikkisarjan lapsitähtenä Wednesday Addamsin roolissa. Sittemmin Ricci on nähty lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, joista mainittakoon The Ice Storm, Monster, Black Snake Moan, Penelope ja Speed Racer.